• että olen lihonut
  • että kunto on heikentynyt
  • että olen masentunu  

MIstä edelliset huomaa?

  • vaakalukemat vaan nousee
  • en jaksa hölkätä kuin pienen matkan (tähän varmaan vaikuttaa jokin aika sitten sairastamani angiina. Tauti, josta aina toivun hitaasti.)
  • itkettänyt on monta viikkoa, enkä ole löytänyt viisasta selitystä alakuloiselle ololle.

Toimenpiteet edellisille

  • ruokapäiväkirja säännöllisempään (=jokapäiväiseen) käyttöön ja aikaisemmin ohjenuorana ollut ruuan santaamiskielto.
  • liikuntasuoritukset samalle tasolla kuin huhtikuussa eli vähintään 3 kertaa viikossa lenkkeilyä.
  • alakuloiseen olotilaani on jo tullut helpotusta. Osaksi syynä on ollut anemia, johon olen nyt syönyt rautakuuria. Mielialakin tuntuu piristyvän, kun ei koko ajan väsytä. Vielä ostan b-vitamiinivalmistetta, joka on ennenkin auttanut näihin masennuskausiin.

Näitä ajatuksia mietin eilen, kun kiersin pitkästä aikaa kunnon lenkin. Kunto voi todellakin rapista lyhyessä ajassa ja sen huomaa sitten sekä painon kehityksessä että omassa mielialassakin. Tänä aamuna vaaka näytti +400 grammaa, eikä tuntunut hyvältä. Eilen en jaksanut hölkätä yhtäjaksoisesti kuin reilun puoli kilometria, eikä tuntunut sekään hyvältä.  Piristystä muuhun elämään on onneksi jo tulossa, joten uskon sisäisen laihduttajani vihdoin tällä viikolla löytävän. Toivon, että "kaveri" viihtyisi seurassani siihen asti, että saan urakkani suoritetuksi.