Viikot menee nopeasti, kun on paljon tekemistä. Pari kertaa ehdin pihatöiden lomassa käväistä hölkkäkierroksella. Tuntuu erittäin hyvältä, kun saatan sen melkein 4 kilometriä yhtämatkaa hölkätä. Alkumatkasta otan aina parin sadan metrin kävelyn, samalla se menee lämmittelynä. Sen jälkeen hölkkävauhti päälle ja nyt matka menee ilman minkäänlaisia pistoksia (Astmaatikkona keuhkoihin välillä meinaa pistää, kun rasitan itseäni enempi. Ennen lenkkiä otettu avaava lääke onneksi on asiaa auttanut paljonkin.) Aikaa tuolle matkalle kuluu noin 25 minuuttia, eli ei mun vauhti päätä huimaa, mutta hiki kuitenkin tulee Jalka suussa   Muutaman kerran kun vielä tuon matkan hölkkäilen, niin sitten on taas aika lisätä kilometrejä. Sitä reilun 10 km:n lenkkiä en ole ehtinyt käydä pariin viikkoon, kun siinä menee aikaa kuitenkin niin kauan. En jaksa yöllä sitä lähteä kiertämään.

Tänä aamuna vaaka näytti -800 grammaa vähemmän kuin viime viikolla. Hyvä hyvä. Hymy  Toukokuun tavoite on siten jo nyt saavutettu. Tavoitteenahan oli saada 2 kiloa miinusta ja tämän aamun punnituksella se täyttyi.